Olen jo jonkun aikaa halunnut aloittaa bloggailun laihduttamisestani ja nyt sen aion tehdä. Haluan purkaa ajatuksiani ja saada ne selkeästi mustana valkoiselle. Haluan muiden tietävän miltä minusta tuntuu.
Minä itse olen 16-vuotias peruskoulun tänä keväänä päätökseen saanut 79 kiloinen nuori nainen. Ensi syksynä aloitan lukion. Ensimmäinen laihduttamisyritykseni tapahtui ollessani 13v. Törmäsin silloin käsitykseen pro-ana ja olin alkuun ymmälläni, kalorit, liikunnat yms. saivat pääni pyörälle. Lueskelin hetken aikaa erilaisia pro-ana foorumeita ja blogeja, mutta pian hylkäsin ne ja jatkoin "normaalia" elämää (aloittamani karkkilakkokin sain jäädä). Kun olin 15v. laihdutus tuli taas ajankohtaiseksi jatkuvien haukkumisien takia. Siitä lähtien olen ollut itsekriittinen peilikuvani suhteen ja oma päänsisäinen elämäni on muuttunut valtavasti!
Vuoden ajan ruokailujen ja liikunnan kanssa skitsonneena voisin sanoa olevani syömishäiriöinen. Kroppa on terve, mieli ei.
Tavoitteena olisi tiputtaa painoa vitosella alkavaan lukuun. Kun aloitin laihduttamisen "kunnolla" (lainausmerkeissä, koska en osaa itsekään selittää milloin kunnollinen laihduttamiseni oikein alkoi) ajattelin, että 60kg on ihan hyvä tavoite. Mitä enemmän pyörin mukana erilaisilla foorumeilla ja luen blogeja, sitä alemmas tavoitepainoni hiippailee. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, itseäni se hiukan pelottaa.
Tällaista minusta! Toivottavasti haluat rueta lukemaan blogiani :)